Sitruunamurokakku

SITRUUNAMURO JUUSTOKAKKU PÄÄSIÄISELLE
Ei ole juustokakun voittanutta! Tämä juustokakku tehdäänkin hivenen keväisellä tvistillä ja pohjan toimii raikas K. Leivon sitruunamuro. Reseptiähän voi muokata hivenen oman maun mukaan esimerkiksi kuorrutteen osalta, mutta voimme suositella, että tämäkin toimii!!

Valmistusaika: n. 30min + paistoaika 1h

Ainekset

Pohja:

300 g Sitruunamuroja

100 g Sulatettua voita

Täyte:

1 vaniljatanko

200g vaniljatuorejuustoa

400g maustamatonta tuorejuustoa

2 rkl lemon curd- tahnaa

1 dl sokeria

1 1/2 dl ruokosokeria

3 munaa

200g ranskankermaa

1/2 dl maissitärkkelystä

Päälle:

Mangoa kuutioina

kinuskikastiketta

 

 

Valmistusohje

1. Sulata voi, murenna keksit ja sekoita ne keskenään. Laita irtopohjavuoan pohjalle vuoan muotoinen leivinpaperi ja taputtele hellästi keksi-voiseos vuokaan.

2. Halkaise vaniljatanko ja raaputa sen sisus täytteeseen. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada täyte vuokaan pohjan päälle.

3. Paista kakku n. 170 asteisessa uunissa noin tunnin ajan, kunnes kakku on saanut hivenen väriä.

4. Anna kakun tekeytyä viileässä, mieluiten seuraavaan päivään.

5. Kuutioi mangon palat kakun päälle ja raidoita kakku kinuskikastikkeella. Oikein reipas emäntä tekee kinuskastikkeen itse! 🙂

Facebook Icon